Minne me tähtäämme?

“Most people fail in life not because they aim too high and miss, but because they aim too low and hit.”

–          Les Brown

Viime lauantaina 5.4.2014 kokoonnuimme jo toisen kerran ROIHUn merkeissä. Lähdimme jatkamaan verkoston kutomista jakamalla ideoita, joilla pääsemme lähemmäs tavoitettamme paremman ja monipuolisemman liikunnan aikaansaamiseksi. Roihun verkostotyöpaja järjestettiin kaupungintalolla, mikä viestii kaupunkimme vahvaa osallistumista verkostoyhteistyön edistämisessä. Mukanaan saimme suuren määrän Rovaniemen liikunnan alan vaikuttajia, enkä voisi lopulta olla tyytyväisempi lopputulokseen.

Päivämme alkoi avauspuheenvuoroilla ja verkoston pohjan luomisella. ROIHU10 projektin päätavoite lähestulkoon vaatii sen, että hiljalleen tuomme tietoisuuteen koko ajan vahvemmin Rovaniemen liikunnan alan vaikuttajien kentän ja sen laajuuden. Paikalla oli henkilöitä urheiluseuroista, hallinnon puolelta kuin koulutuksen saraltakin. Jokainen näistä linkeistä on yhtä tärkeä kuin toinenkin ja jokaiselta löytyi ideoita sekä näkökulmia päivänpolttaviin aiheisiimme.Kuva

Vietimme iltapäivän ideoiden sitä, miten voisimme yhteistyössä lisätä lasten ja nuorten liikuntaamme. Loimme paljon ideoita, ajattelimme todella ison laatikon sisällä ja myös satunnaisesti sen ulkopuolellakin. Parhaimpia ajatuksia lähdettiin jalostamaan vieläkin pidemmälle ja päädyimme luomaan toimenpiteitä sekä ratkaisumalleja, joita voimme lähteä toteuttamaan. Ennen kuin olemme vuoren huipulla, pitää meidän ottaa ensimmäisiä askeleita. Nämä ovat niitä ensimmäisiä askeleita ja matkalle pääsee mukaan. Oikeastaan mitä suurempi retkikunta tässä on mukana, sitä parempi mahdollisuus on löytää huipulle.

Kuva

Lauantai-iltana, ideatankit tyhjentäneinä, poistuimme kaupungintalolta varmana siitä, että saimme jo tänään paljon aikaan. Otimme ensimmäiset tärkeät askeleet yhteistyöverkoston rakentamisessa yhteistyössä Roihu10. Matka on nyt aloitettu ja lasten sekä nuorten liikunnan kehittäminen sai mielenkiintoisia uusia toimenpide-ehdotuksia.

Kuva

Valitsin alun lainauksen tähän tekstiin, koska kyseessä on kunnianhimoinen ja suuri hanke. Haluamme luoda Rovaniemestä Euroopan liikuntakaupungin, haluamme saada niin paljon lapsia ja nuoria liikkumaan kuin mahdollista, ja haluamme luoda oikeasti hyvin pyörivän koneiston urheiluseurojen, koulujen ja muiden liikuntaan vaikuttavien tahojen välille. Se ei tule olemaan helppoa. Mutta toisaalta se ei vaadi mitään erityistä. Se vaatii vain Sinut ja hieman aikaasi, hieman Sinun ideoitasi. ROIHUn onnistuminen vaatii vain sen, ettemme tyydy siihen millä tasolla Rovaniemen liikunta tällä hetkellä on. Meidän kannattaa tähdätä korkeammalle.

VV

Normaali

Jätä kommentti